Hiukan yli puolet vuodesta 2009 on takana. Kulunut aika on ollut erittäin kiireistä kaupunginhallituksessa. Ensinnäkin keväällä jouduimme avaamaan kuluvan vuoden budjetin, ja etsimään sieltä säästöjä veropohjan pettämisen vuoksi. Tästä huolimatta näyttää siltä, että vuosi menee yli 1.5 miljoonaa euroa pakkaselle.
Toisena isona asiana on ollut koulupuolen investointirysäys, johon olemme ajautumassa. Jo aiemmin olimme päättäneet aloittaa yläaste-lukiohankkeen sekä uuden monitoimihallin rakentamisen tänä syksynä. Keväällä kävi selväksi, ettei nykyisessä Haapaniemen ala-asteessa voi koulunkäyntiä jatkaa muutamaa vuotta pitempään. Olemme nyt laatineet mahdollisimman nopealla aikataululla suunnitelman uuden koulun rakentamisesta niin, että muuttamaan päästää syksyksi 2011. Yhteensä kouluinvestoinnit nousevat yli 10 miljoonaan euroon - summa, joka kyllä koettelee ankarasti kunnan taloudellista kantokykyä vuosia tästä eteenpäin.
Syksy on alkanut ja sitä myötä ensi vuoden budjetin laatiminen. Joudumme vetämään erittäin tiukkaa linjaa menoasioissa: palkkakustannukset saavat nousta vain 0.5 %, palveluiden ostot 1-2%. Kun verrataan tätä aiempien vuosien 4-8 % kasvulukuihin, ero on melkoinen - varsinkin, kun ensi vuodelle jo sovitut palkankorotukset nostavat henkilöstömenoja noin 1.7%. Karsintaa on siis edessä. Veroäyriä on tässä vaiheessa valmistauduttu nostamaan ainakin 0.5 prosenttiyksikköä. Nähtäväksi jää, pärjätäänkö tällä.
Loppuun vähän kevennystäkin. Kävin sitten toukokuussa rämpimässä Tukholman marathonin maaliin saakka. Aika (5h 10 min) ei ole kummoinen, mutta olen silti aika ylpeä suorituksestani... :-) Sen verran jäi kuitenkin hampaankoloon, että kunhan elämä tästä hieman rauhoittuu, voisi jonkun vuoden päästä yrittää uudelleen ja tällä kertaa sitä 5 tunnin alitusta.
Siunattua syksyä kaikille ja ollaan yhteydessä!
-Pekka
perjantai 18. syyskuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)