Näillä sivuilla on ollut kovin hiljaista, vaikka kuntavaaleista on kohta jo viikko aikaa. Syynä on se, että olen viettänyt suurimman osan ajasta keskussairaalassa pitämässä huolta 2-vuotiaasta kuopuksestamme, jolle tehtiin suunniteltu leikkaus männäviikolla. Käveleminen on toistaiseksi pieneltä mieheltä kiellettyä, joten vanhempien kekseliäisyys alkaa olla koetteilla, kun taaperoikäistä yrittää viihdyttää sylissä pitäen toista viikkoa... :-) Onneksi voimme vuorotella vaimon kanssa.
Niin, kunnallisvaalit on siis käyty. Tulos oli huikea ja ainakin minulle aika yllättäväkin. Kuten toisaalla jo sanoinkin, näissä kunnallistalkoissa "tuppaavat haravan piikit katkeilemaan". Olin varma, ettei edelliskertaiseen äänimäärään ole nyt mitään mahdollisuuksia. Mutta toisin kävi: 396 kertaa KIITOS!
Mietimme nyt rauhassa perheen kesken, mitä jatkossa tehdään. Kuinka vastata äänestäjien toiveisiin ilman, että oma perhe joutuu kärsimään liiasta poissaolosta? Toisaalta lääkärintyökin pitäisi yrittää hoitaa kunnialla. Olen kovasti kysellyt iltarukouksessa, mikä olisi se paikka, jossa voisin parhaiten palvella kaikkia osallisia. Onneksi on myös paljon läheisiä ja vanhoja konkareita, joilta voi kysellä neuvoa.
SDP kävi kokonaisuudessaan menestyksekkään kampanjan Viitasaarella. Puolue nousi äänimäärältään suurimmaksi. Erityisesti iloitsen siitä, että valtuustoon nousi nyt kolme oikeasti nuorta (alle 25-vuotiasta) valtuutettua. Viitasaarella on nyt Keski-Suomen nuorin valtuusto! Aika huikeaa...
Vielä kerran kiitos kaikille ja siunattua loppusyksyä!
torstai 30. lokakuuta 2008
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Vaaliteemojen aika
Ennakkoäänestys on alkanut ja vaalipäiväänkin on vain vähän toista viikkoa aikaa. Vaalikahvila Punainen tupa on toiminut jo yli kaksi viikkoa ja kävijöitä on ollut useita satoja. Kahvilan tarkoituksena on ollut kerätä viitasaarelaisilta ajatuksia kotikuntamme kehittämiseksi. Paljon on ideoita tullutkin! On tullut omien vaaliteemojen ja tavoitteiden julkaisemisen aika.
Pyrin parhaan taitoni mukaan edistämään seuraavia tavoitteita tulevalla valtuustokaudella:
Pyrin parhaan taitoni mukaan edistämään seuraavia tavoitteita tulevalla valtuustokaudella:
- Haluan järjestää kotiapua myös lapsiperheiden tarpeisiin - muutenkin kuin lastensuojelutilanteessa! Oikea-aikainen apu arjen pyörittämiseen vanhempien voimien ehtyessä säästää monelta surulta.
- Haluan varmistaa, että meidän nuorten valtuutettujen yhdessä tekemä aloite lapsiparkkitoiminnan käynnistämisestä johtaa tuloksiin. Kyse on hoitopaikasta, johon kotona lapsiaan hoitavat voivat jättää lapsen muutamaksi tunniksi hoitoon asioilla käydessään.
- Koulurakennukset pitää saada kuntoon. Lisäksi harrastus- ja kerhotoimintaa tulisi järjestää heti koulupäivän jälkeen, jottei lasten tarvitse mennä tyhjään kotiin eivätkä perheiden illat kuluisi harrastuksiin kuljettamisessa.
- Kunnalliset pätkätyöt pitää lopultakin vakinaistaa. Yksi keino on lisätä ns. varahenkilöstöä, jolloin esim. lähihoitaja palkataan pysyvään työsuhteeseen, mutta hänen työpanostaan voidaan käyttää tarpeen mukaan sijaistamiseen vaikkapa vanhuspalveluissa tai vuodeosastolla.
- Haluan säilyttää nykyiset neljä kyläkoulua. Meillä on yksi kyläkoulu jokaisella ilmansuunnalla ja elleivät niiden oppilasmäärät laske alle kahdenkymmenen, näin voidaan jatkaa. Kyläkoulu on tutkitusti erinomainen oppimisympäristö lapselle. Tarvitsemme kyläkouluja ja laadukkaita rantatontteja sivukylillä myös tietyntyyppisten muuttajien houkutteluun Viitasaarelle.
- Haluan satsata ikääntyneiden kotipalveluihin ja mikäli mahdollista, parantaa omaishoidontukea. Näin jokainen pystyisi asumaan kotonaan mahdollisimman pitkään.
- Haluan panostaa terveyden edistämiseen. Seniorineuvonnan ja seniorikortin lisäksi haluan käynnistää työttömien maksuttomat terveystarkastukset, lisätä ikääntyneiden liikuntaryhmiä sekä panostaa perheneuvolan toimintaan, jotta lapsiperheiden avuntarpeeseen voidaan vastata. Nämä toimenpiteet ovat tutkitusti vaikuttavia ja vähentävät kustannuksia melko lyhyelläkin aikavälillä.
- Lopuksi vielä pienenä, yksittäisenä asiana: haluan poistaa kaksinkertaisen jätehuoltomaksun niiltä, joilla on sekä vakituinen asunto että kesämökki Viitasaarella. Ihminen ei voi tuottaa jätettä kerrallaan kuin yhdessä paikassa, joten kaksinkertainen laskutus on epäreilua.
Jäikö jokin tärkeä tavoite vielä pois? Tule edelleen kertomaan siitä vaalikahvila Punaiseen tupaan tai kirjoita sähköpostia minulle: pekka.puustinen@viitasaari.fi
Vaaliuurnilla tavataan!
tiistai 23. syyskuuta 2008
Kunnallisvaaleihin!
Ensimmäinen valtuustokauteni on kohta takanapäin. On ollut hienoa havaita, miten hyvin valtuuston vanhat konkarit ovat ottaneet meidät ensimmäisen kauden valtuutetut vastaan niin SDP:n ryhmässä kuin muissakin puolueissa. Hämmästykseni on ollut suuri, kun suurin osa minulle tärkeistä ja ajamistani asioista on toteutunut. Paljon on saatu yhdessä aikaan!
Tässä esimerkkejä tekemieni aloitteiden tuloksista:
Tässä esimerkkejä tekemieni aloitteiden tuloksista:
- Koulupsykologi
- Kotihoidontuen kuntalisä
- Kahden nuorisotyöntekijän säilyttäminen Viitasaarella
- Opiskelijoiden kannustinraha kirjojen pitämiseksi Viitasaarella (lisännyt tuloja ja väkilukua)
- Kyläyhdistyksille maksettava tonni jokaisesta kylälle muuttanesta perheestä
- Pian valmistuva maisemareitti kirkkoalueen ympäri
Lisäksi meillä Viitasaarella on toiminut NuIVat eli Nuoret Innokkaat Valtuutetut. Tähän porukkaan ovat kuuluneet nuorimmat valtuutetut kaikista valtuustoryhmistä (kokoomus, keskusta, SDP, vasemmistoliitto) ja olemme kokoontuneet säännöllisesti koko kauden ajan. Vaikka tulemme eri puolueista, kunnan asioiden hoito on kuitenkin ennen kaikkea yhteistyötä ja sitä olemme siis opetelleet ihan käytännössä. Jätimme jopa yhteisen valtuustoaloitteen lapsiparkkitoiminnan ja leikkitoiminnan käynnistämisestä Viitasaarella.
Entä sitten tulevat kunnallisvaalit? Teemoja voisi keksiä vaikka kuinka paljon: terveyspalvelut, koulujen sisäilmaongelmat, Kirkkosaaren rakentaminen, kuntaliitokset... Minusta tällä kertaa onkin paikallaan kysyä juuri Sinulta, miten Viitasaarta pitäisi kehittää. Olen saanut olla laatimassa SDP:n kunnallisvaalikampanjaa täällä Viitasaarella ja keskeisenä teemana onkin vaalikahvila Punainen Tupa torin laidalla, entisessä Tennan kiinteistössä. Siellä saa antaa ruusuja ja risuja kuluneesta kaudesta ja ennen kaikkea ehdotuksia siitä, mitä asioita toivoisit SDP:n ajavan tulevalla valtuustokaudella. Kahvila on auki maanantaista lauantaihin aina vaalipäivään saakka.
Yhden teeman haluaisin kuitenkin nostaa esille jo tässä vaiheessa. Olin laatimassa Keski-Suomen maakunnallista terveyden edistämisen suunnitelmaa viime keväänä. Tämä suunnitelma viitoittaa Keski-Suomen kunnissa niitä toimenpiteitä, joilla väestön terveyttä ja hyvinvointia voidaan lisätä. Wiitaunioniin perustettiin suunnitelman mukana erillinen Terveydenedistämisryhmä, jonka puheenjohtajana olen toiminut. Paljon pystymme saamaan aikaan jo tälläkin ryhmällä, mutta on tärkeää, että tulevat kuntapäättäjät ymmärtävät ennaltaehkäisevän työn merkityksen. Tarvitsemme kuntapäättäjien siunauksen suunnitelmille seniorineuvolasta, vuosimaksuisesta seniorikortista liikuntapaikkoihin, kaikille jaettavasta liikuntakalenterista tai vaikkapa työttömien maksuttomista terveystarkastuksista. Terveyden edistämiseen kannattaa satsata, muuten rahamme loppuvat pelkkiä vaurioita korjatessa!
Oheisessa kolumni-arkistossa on kokoelma Keski-Suomen Viikko -lehteen kirjoittamistani kolumneista sekä kopio SDP:n Keski-Suomen piirin sosiaali- ja terveyspoliittisesta ohjelmasta, jota olin laatimassa keväällä.
Nähdään Punaisessa Tuvassa ja vaaliuurnilla!
Päihdeäidit pakkohoitoon?
Arviolta tuhat lasta syntyy vuosittain vammautuneena äitien raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vuoksi. Tämän päälle tulevat vielä muiden päihteiden aiheuttamat sikiövauriot ja vastasyntyneiden vieroitusoireet.
On rankkaa seurata heroiiniriippuvaisen äidin vastasyntynyttä vauvaa, jonka voimakkaat vieroitusoireet kestävät päiväkausia. Ehkä siksi onkin ymmärrettävää, että alalla työskentelevistä lääkäreistä moni kannattaa tarvittaessa tahdosta riippumatonta hoitoa raskaana oleville päihdeäideille. Viime vuonna aihe nousi laajempaankin keskusteluun, kun tehdyn tutkimuksen mukaan myös enemmistö suomalaisista oli samalla kannalla. Lapsia halutaan suojata muiden aiheuttamalta vahingolta tarvittaessa vaikka lain voimalla.
Olen itse samaa mieltä. Ei voi olla oikein, että vielä syntymätön lapsi joutuu syyttömänä kärsimään elinikäisistä vammoista, koska äiti ei ole kyennyt tai halunnut pysytellä päihteettömänä raskauden aikana. Esimerkiksi Norjassa tällainen pakkohoitolaki on jo olemassa; samanlainen pitäisi saada myös meille.
Olen kuitenkin paitsi iloinen myös hieman yllättynyt väestön enemmistön kannasta tässä asiassa. On kai pääteltävä, että vielä syntymättömälle sikiölle annetaan tässä jonkinlainen ihmisarvo ja sitä myötä myös ihmisoikeudet. Syntymättömän lapsen oikeus terveeseen elämään nähdään tärkeämmäksi kuin äidin oikeus päättää omista asioistaan (ja siis myös päihteiden käytöstä). Hyvä niin. Eikö tämä kanta ole kuitenkin ristiriidassa raskaudenkeskeytyslain kanssa, jossa äidin oikeus päättää asioistaan painaa selvästi enemmän kuin syntymättömän lapsen oikeus elämään yleensä?
Lain mukaan raskauden voi keskeyttää muun muassa, jos ”lapsen synnyttäminen ja hoito olisi äidille huomattava rasitus”. Huomattava rasitus! Tunnen tuskin yhtään äitiä, jonka mielestä synnytys ja lapsenhoito ei olisi vähintään huomattavasti rasittavaa. Oikeus aborttiin on meillä kuitenkin yleisesi hyväksytty asia, mutta päihdeäidit ollaan valmiita passittamaan tahdonvastaiseen hoitoon. Näkeekö kukaan muu tässä mitään outoa? Eli: jos käytät liikaa alkoholia, sinut voidaan syntymättömän lapsen suojelemiseksi määrätä pakkohoitoon, mutta mikäli lapsi ei sovi elämäntilanteeseesi, syntymättömällä lapsella ei olekaan oikeuksia ja sen elämä voidaan lopettaa.
Jokaisella olkoon asiaan oma kantansa. Minusta oikeus elämään menee aina muiden oikeuksien edelle.
Pekka Puustinen
Kirjoittaja on lääkäri ja valtuutettu Viitasaarelta
On rankkaa seurata heroiiniriippuvaisen äidin vastasyntynyttä vauvaa, jonka voimakkaat vieroitusoireet kestävät päiväkausia. Ehkä siksi onkin ymmärrettävää, että alalla työskentelevistä lääkäreistä moni kannattaa tarvittaessa tahdosta riippumatonta hoitoa raskaana oleville päihdeäideille. Viime vuonna aihe nousi laajempaankin keskusteluun, kun tehdyn tutkimuksen mukaan myös enemmistö suomalaisista oli samalla kannalla. Lapsia halutaan suojata muiden aiheuttamalta vahingolta tarvittaessa vaikka lain voimalla.
Olen itse samaa mieltä. Ei voi olla oikein, että vielä syntymätön lapsi joutuu syyttömänä kärsimään elinikäisistä vammoista, koska äiti ei ole kyennyt tai halunnut pysytellä päihteettömänä raskauden aikana. Esimerkiksi Norjassa tällainen pakkohoitolaki on jo olemassa; samanlainen pitäisi saada myös meille.
Olen kuitenkin paitsi iloinen myös hieman yllättynyt väestön enemmistön kannasta tässä asiassa. On kai pääteltävä, että vielä syntymättömälle sikiölle annetaan tässä jonkinlainen ihmisarvo ja sitä myötä myös ihmisoikeudet. Syntymättömän lapsen oikeus terveeseen elämään nähdään tärkeämmäksi kuin äidin oikeus päättää omista asioistaan (ja siis myös päihteiden käytöstä). Hyvä niin. Eikö tämä kanta ole kuitenkin ristiriidassa raskaudenkeskeytyslain kanssa, jossa äidin oikeus päättää asioistaan painaa selvästi enemmän kuin syntymättömän lapsen oikeus elämään yleensä?
Lain mukaan raskauden voi keskeyttää muun muassa, jos ”lapsen synnyttäminen ja hoito olisi äidille huomattava rasitus”. Huomattava rasitus! Tunnen tuskin yhtään äitiä, jonka mielestä synnytys ja lapsenhoito ei olisi vähintään huomattavasti rasittavaa. Oikeus aborttiin on meillä kuitenkin yleisesi hyväksytty asia, mutta päihdeäidit ollaan valmiita passittamaan tahdonvastaiseen hoitoon. Näkeekö kukaan muu tässä mitään outoa? Eli: jos käytät liikaa alkoholia, sinut voidaan syntymättömän lapsen suojelemiseksi määrätä pakkohoitoon, mutta mikäli lapsi ei sovi elämäntilanteeseesi, syntymättömällä lapsella ei olekaan oikeuksia ja sen elämä voidaan lopettaa.
Jokaisella olkoon asiaan oma kantansa. Minusta oikeus elämään menee aina muiden oikeuksien edelle.
Pekka Puustinen
Kirjoittaja on lääkäri ja valtuutettu Viitasaarelta
Miksi eduskunta harmaantuu?
Maalisvaaleissa eduskunnan ikärakenne muuttui selvästi vanhempaan suuntaan. Yli 60-vuotiaita kansanedustajia on nyt 32 – melkein kaksinkertainen määrä edelliseen ja yli kolminkertainen määrä kahdeksan vuotta sitten valittuun eduskuntaan verrattuna. Samaan aikaan alle 30-vuotiaiden kansanedustajien määrä on suorastaan romahtanut: kolmestatoista ensin kuuteen, ja nyt vain kahteen! Tätä on päivitelty laajalti; päättäjien joukon nuorennusleikkaus ei vain tunnu onnistuvan.
Miksi eduskunta harmaantuu? Tähän on ainakin kolme syytä. Ensinnäkin äänestäjien keski-ikä on noussut. Suuret ikäluokat ovat merkittäviltä osin siirtyneet kuudenkympin kerhoon. On luonnollista, että tämä heijastuu myös heidän valitsemiensa kansanedustajien keski-ikään, vaikkeivät kaikki omanikäisiä ehdokkaita suosisikaan. Sama ilmiö näkyy myös vaalilistoilla – isosta ikäluokasta löytyy hyviä ehdokkaitakin enemmän. Lisäksi vanhemmat ihmiset ovat tunnetusti aktiivisia äänestäjiä, toisin kuin poliittisesti passiivisiksi mainitut nuoret.
Toiseksi selittäväksi tekijäksi nostaisin ehdokkaiden paisuvat vaalibudjetit. Pienelläkin rahalla voi edelleen nousta eduskuntaan, mutta yleensä läpimenon edellytyksenä on myös useiden kymmenien tuhansien eurojen mainoskampanja. Harva nuori ehdokas pystyy moiseen satsaukseen, kun maksettavana on ennestään opintolainaa, asuntolainaa tai molempia. Kannatankin esille nostettua ehdotusta vaalibudjeteille asetettavasta katosta. Muuten kansalaisten yhdenvertaisuus ja demokratian toimivuus vaarantuvat.
Kolmas syy liittyy monien nuorten ehdokkaiden elämäntilanteeseen ja muuttuneisiin elämänarvoihin. Olen pohtinut tätä kysymystä myös omalta kohdaltani, kun minua kysyttiin ehdokkaaksi maalisvaaleihin. Perheeseeni kuuluvat vaimo ja kolme alle 4-vuotiasta lasta. Mikäli haluan asettaa puolisoni ja lapseni elämässä ensimmäiselle sijalle, rajautuu kansanedustajuus automaattisesti pois. Kansanedustajan työpäivä jatkuu usein iltaan – maakunnissa asuva joutuu viettämään käytännössä viikoittain öitä poissa kotoa. Voiko kukaan vakavissaan väittää, ettei tällä olisi haitallisia vaikutuksia vanhemman ja lasten välisiin suhteisiin?
Onko siis niin, että kansanedustajaehdokkaan pitää olla lapseton ja mielellään vielä sinkkukin? Ehkäpä ei kuitenkaan. Voihan ajan antaa kulua ja palata asiaan parin vaalikauden päästä, kun lapset ovat jo kasvaneet. Yhteisiä asioita ehtii hoitaa myöhemminkin, mutta pienten lasten vanhemmuutta ei.
Pekka Puustinen
Kirjoittaja on 30-vuotias lääkäri ja valtuutettu, joka on tällä hetkellä vanhempainvapaalla kotona.
Miksi eduskunta harmaantuu? Tähän on ainakin kolme syytä. Ensinnäkin äänestäjien keski-ikä on noussut. Suuret ikäluokat ovat merkittäviltä osin siirtyneet kuudenkympin kerhoon. On luonnollista, että tämä heijastuu myös heidän valitsemiensa kansanedustajien keski-ikään, vaikkeivät kaikki omanikäisiä ehdokkaita suosisikaan. Sama ilmiö näkyy myös vaalilistoilla – isosta ikäluokasta löytyy hyviä ehdokkaitakin enemmän. Lisäksi vanhemmat ihmiset ovat tunnetusti aktiivisia äänestäjiä, toisin kuin poliittisesti passiivisiksi mainitut nuoret.
Toiseksi selittäväksi tekijäksi nostaisin ehdokkaiden paisuvat vaalibudjetit. Pienelläkin rahalla voi edelleen nousta eduskuntaan, mutta yleensä läpimenon edellytyksenä on myös useiden kymmenien tuhansien eurojen mainoskampanja. Harva nuori ehdokas pystyy moiseen satsaukseen, kun maksettavana on ennestään opintolainaa, asuntolainaa tai molempia. Kannatankin esille nostettua ehdotusta vaalibudjeteille asetettavasta katosta. Muuten kansalaisten yhdenvertaisuus ja demokratian toimivuus vaarantuvat.
Kolmas syy liittyy monien nuorten ehdokkaiden elämäntilanteeseen ja muuttuneisiin elämänarvoihin. Olen pohtinut tätä kysymystä myös omalta kohdaltani, kun minua kysyttiin ehdokkaaksi maalisvaaleihin. Perheeseeni kuuluvat vaimo ja kolme alle 4-vuotiasta lasta. Mikäli haluan asettaa puolisoni ja lapseni elämässä ensimmäiselle sijalle, rajautuu kansanedustajuus automaattisesti pois. Kansanedustajan työpäivä jatkuu usein iltaan – maakunnissa asuva joutuu viettämään käytännössä viikoittain öitä poissa kotoa. Voiko kukaan vakavissaan väittää, ettei tällä olisi haitallisia vaikutuksia vanhemman ja lasten välisiin suhteisiin?
Onko siis niin, että kansanedustajaehdokkaan pitää olla lapseton ja mielellään vielä sinkkukin? Ehkäpä ei kuitenkaan. Voihan ajan antaa kulua ja palata asiaan parin vaalikauden päästä, kun lapset ovat jo kasvaneet. Yhteisiä asioita ehtii hoitaa myöhemminkin, mutta pienten lasten vanhemmuutta ei.
Pekka Puustinen
Kirjoittaja on 30-vuotias lääkäri ja valtuutettu, joka on tällä hetkellä vanhempainvapaalla kotona.
Kuka jätetään hoitamatta?
Terveydenhuollon kustannukset kasvavat huomattavasti kansantuloa nopeammin: 5 prosenttia vuosittain. Ilmiö on yleismaailmallinen. Taustalla on pääasiassa uusien, aiempaa kalliimpien hoitomuotojen kehittäminen. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa rahat eivät enää riitä kaikkeen tarjolla olevaan hoitoon.
Vuonna 2004 Suomi käytti terveydenhuoltoon 7.5% kansantulosta. Tämä on hieman vähemmän kuin OECD-maissa keskimäärin (8.0%) ja paljon vähemmän kuin vaikkapa USA:ssa (15%). Ratkeaisivatko rahoitusongelmat, jos nostaisimme omaa prosenttiosuuttamme? Eivät. Omassa kotibudjetissaan jokainen ymmärtää, etteivät menot voi kauan kasvaa tuloja nopeammin. Mutta keskusteltaessa terveydenhuollosta tämä ymmärrys tuntuu häviävän jonnekin.
Terveystaloustieteessä puhutaan terveyden rajahyödyn käsitteestä: terveydenhuoltoon sijoitetulla lisäeurolla saadaan sitä vähemmän lisäterveyttä, mitä kehittyneemmästä terveysjärjestelmästä on kyse. Kehitysmaassa 10 euron lisäpanostus terveyteen asukasta kohti nostaa merkittävästi väestön eliniänodotetta – meillä Suomessa tällaista lisäpanostusta ei edes huomattaisi. Käytämme jo nyt ihmisen terveyteen satsatuista rahoista valtaosan viimeisen elinvuoden aikana. On pakko kysyä, voisiko lisäeurot käyttää paremmin jossain muualla.
Kun rahat eivät riitä kaikkeen, on pakko priorisoida eli asettaa asioita tärkeysjärjestykseen. Priorisoinnilla on paha kaiku. Kuka päättää, ketkä saavat hoitoa ja ketkä jätetään hoitamatta julkisen terveydenhuollon piirissä? Pitää luoda yhteiset pelisäännöt. Mielestäni lupaavin menetelmä on määritellä ns. kustannus-utiliteetti. Tämän mittaluvun yhtenä osana ovat eurot ja toisena yksittäisen lääketieteellisen toimenpiteen aiheuttama hyöty potilaalle. Tämä hyöty määritellään arvioimalla potilaan itsensä kokema terveydentila ennen ja jälkeen toimenpiteen asteikolla 0-1 ja kertomalla tämä luku eliniänodotteella.
Esimerkiksi: 20-vuotias nainen sairastaa keuhkokuumetta (itse koettu terveydentila 0.3), joka hoidetaan antibioottikuurilla (10 euroa), jolloin potilas paranee (terveydentila 0.8). Saavutettu hyöty on siis 0.5 yksikköä vain 10 euron panostuksella. Jäljellä oleva elinikä on keskimäärin 60 vuotta. Toinen esimerkki: 80-vuotias mies sairastaa keuhkosyöpää (itse koettu terveydentila 0.3), jota hoidetaan solusalpaajilla (18000 euroa), jolloin potilaan terveys kohenee hieman (terveydentila 0.4). Saavutettu hyöty on siis 0.1 yksikköä 18000 euron panostuksella – ja elinajanodote on muutama vuosi.
Ei siis ole kyse siitä, KUKA hoidetaan, vaan MITÄ hoidetaan. Koska rahat eivät riitä kaikkeen, ne pitää käyttää mahdollisimman kustannustehokkaasti. Priorisointi on vaikeaa; sen edessä on helpompaa pistää pää pensaaseen kuin ryhtyä suunnittelemaan tasa-arvoisia pelisääntöjä. Nopeasti kasvavien menojen ja paljon hitaammin lisääntyvien tulojen ristipaineessa tähän urakkaan on kuitenkin pakko ryhtyä.
Pekka Puustinen
Kirjoittaja on lääkäri ja sairaanhoitopiirin valtuutettu Viitasaarelta
Vuonna 2004 Suomi käytti terveydenhuoltoon 7.5% kansantulosta. Tämä on hieman vähemmän kuin OECD-maissa keskimäärin (8.0%) ja paljon vähemmän kuin vaikkapa USA:ssa (15%). Ratkeaisivatko rahoitusongelmat, jos nostaisimme omaa prosenttiosuuttamme? Eivät. Omassa kotibudjetissaan jokainen ymmärtää, etteivät menot voi kauan kasvaa tuloja nopeammin. Mutta keskusteltaessa terveydenhuollosta tämä ymmärrys tuntuu häviävän jonnekin.
Terveystaloustieteessä puhutaan terveyden rajahyödyn käsitteestä: terveydenhuoltoon sijoitetulla lisäeurolla saadaan sitä vähemmän lisäterveyttä, mitä kehittyneemmästä terveysjärjestelmästä on kyse. Kehitysmaassa 10 euron lisäpanostus terveyteen asukasta kohti nostaa merkittävästi väestön eliniänodotetta – meillä Suomessa tällaista lisäpanostusta ei edes huomattaisi. Käytämme jo nyt ihmisen terveyteen satsatuista rahoista valtaosan viimeisen elinvuoden aikana. On pakko kysyä, voisiko lisäeurot käyttää paremmin jossain muualla.
Kun rahat eivät riitä kaikkeen, on pakko priorisoida eli asettaa asioita tärkeysjärjestykseen. Priorisoinnilla on paha kaiku. Kuka päättää, ketkä saavat hoitoa ja ketkä jätetään hoitamatta julkisen terveydenhuollon piirissä? Pitää luoda yhteiset pelisäännöt. Mielestäni lupaavin menetelmä on määritellä ns. kustannus-utiliteetti. Tämän mittaluvun yhtenä osana ovat eurot ja toisena yksittäisen lääketieteellisen toimenpiteen aiheuttama hyöty potilaalle. Tämä hyöty määritellään arvioimalla potilaan itsensä kokema terveydentila ennen ja jälkeen toimenpiteen asteikolla 0-1 ja kertomalla tämä luku eliniänodotteella.
Esimerkiksi: 20-vuotias nainen sairastaa keuhkokuumetta (itse koettu terveydentila 0.3), joka hoidetaan antibioottikuurilla (10 euroa), jolloin potilas paranee (terveydentila 0.8). Saavutettu hyöty on siis 0.5 yksikköä vain 10 euron panostuksella. Jäljellä oleva elinikä on keskimäärin 60 vuotta. Toinen esimerkki: 80-vuotias mies sairastaa keuhkosyöpää (itse koettu terveydentila 0.3), jota hoidetaan solusalpaajilla (18000 euroa), jolloin potilaan terveys kohenee hieman (terveydentila 0.4). Saavutettu hyöty on siis 0.1 yksikköä 18000 euron panostuksella – ja elinajanodote on muutama vuosi.
Ei siis ole kyse siitä, KUKA hoidetaan, vaan MITÄ hoidetaan. Koska rahat eivät riitä kaikkeen, ne pitää käyttää mahdollisimman kustannustehokkaasti. Priorisointi on vaikeaa; sen edessä on helpompaa pistää pää pensaaseen kuin ryhtyä suunnittelemaan tasa-arvoisia pelisääntöjä. Nopeasti kasvavien menojen ja paljon hitaammin lisääntyvien tulojen ristipaineessa tähän urakkaan on kuitenkin pakko ryhtyä.
Pekka Puustinen
Kirjoittaja on lääkäri ja sairaanhoitopiirin valtuutettu Viitasaarelta
Sosiaalisella tilinpidolla rahan ylivaltaa vastaan
UPM:n jätti-irtisanomiset maaliskuun alussa kirvoittivat jälleen keskustelun yritysten yhteiskunnallisesta vastuusta. Ministeritasoa myöten on ihmetelty, ovatko tulos ja pörssikurssin taso todella ainoat mittarit, joita yrityksissä päätöksiä tehtäessä tuijotetaan. Sampo-pankin konsernijohtaja Björn Wahlroos on toisaalta tokaissut, ettei yrityksiltä pidä vaatia muuta moraalia kuin se, joka näkyy viivan alla.
Ehkäpä pulmana onkin juuri se, ettei viivan alla näy muuta kuin euroja. Perinteinen kirjanpito menetelmänä on vuosisatoja vanha ja se on levinnyt yhteiskunnan kaikille alueille. Hyvä niin. Menetelmän käyttöönotto varsinkin julkisella sektorilla ja järjestötoiminnassa on kuitenkin paljastanut erään epäkohdan: rahaa osaamme kyllä mitata, mutta miten on toiminnan sosiaalisten vaikutusten laita?
Tähän tarpeeseen vastaava menetelmä on onneksi jo olemassa: sosiaalinen tilinpito. Tämä sosiaalisten ja yhteiskunnallisten tulosten mittaamiseksi ja esittämiseksi kehitetty järjestelmä on tuotu Suomeen viime vuosien aikana. Sosiaalisen tilinpidon tunnusmerkkejä ovat normaalin tilinpidon tapaan järjestelmällisyys, säännöllisyys, läpinäkyvyys, uskottavuus ja vertailtavuus. Prosessi alkaa tärkeimpien sidosryhmien valinnalla, etenee sosiaalisten tavoitteiden määrittelyn kautta sopivien mittareiden ja mittausmenetelmien valintaan, sosiaaliseen tilinpäätökseen ja ulkopuoliseen tilintarkastukseen.
Kuinka sosiaalisen tilinpidon käyttöönotto vaikuttaisi esimerkiksi kuntaorganisaatiossa? Kuntatalouden niukkuuden aikana on suuri kiusaus säästää mm. ennaltaehkäisevästä terveydenhuollosta. Yhden neuvolatyöntekijän vähentämisestä koituvat säästöt osaamme laskea jo nyt, mutta entä tästä koituvat muut vaikutukset? Oletetaan, että neuvolapalveluiden alueella olisi sosiaalisen tilinpidon säännöllisinä mittareina käytössä vanhempien tyytyväisyys neuvolapalveluiden saatavuuteen sekä hyvällä terveysneuvonnalla ehkäistävissä olevien eri ongelmien määrä. Kuinka paljon punnitumpia päätöksiä luottamushenkilöt voisivatkaan tehdä, kun käytössä olisivat samasta asiasta sekä taloudellisen että sosiaalisen tilinpidon mittarit?
Sosiaalisen tilinpidon käyttöönotto on vastalääke rahan ylivaltaa vastaan. Se vaatii vallankumouksen ajattelutavoissa kaikkialla yhteiskunnassa – mutta tämä vallankumous on välttämätön.
Pekka Puustinen
Kirjoittaja on terveyskeskuslääkäri ja valtuutettu Viitasaarelta
Ehkäpä pulmana onkin juuri se, ettei viivan alla näy muuta kuin euroja. Perinteinen kirjanpito menetelmänä on vuosisatoja vanha ja se on levinnyt yhteiskunnan kaikille alueille. Hyvä niin. Menetelmän käyttöönotto varsinkin julkisella sektorilla ja järjestötoiminnassa on kuitenkin paljastanut erään epäkohdan: rahaa osaamme kyllä mitata, mutta miten on toiminnan sosiaalisten vaikutusten laita?
Tähän tarpeeseen vastaava menetelmä on onneksi jo olemassa: sosiaalinen tilinpito. Tämä sosiaalisten ja yhteiskunnallisten tulosten mittaamiseksi ja esittämiseksi kehitetty järjestelmä on tuotu Suomeen viime vuosien aikana. Sosiaalisen tilinpidon tunnusmerkkejä ovat normaalin tilinpidon tapaan järjestelmällisyys, säännöllisyys, läpinäkyvyys, uskottavuus ja vertailtavuus. Prosessi alkaa tärkeimpien sidosryhmien valinnalla, etenee sosiaalisten tavoitteiden määrittelyn kautta sopivien mittareiden ja mittausmenetelmien valintaan, sosiaaliseen tilinpäätökseen ja ulkopuoliseen tilintarkastukseen.
Kuinka sosiaalisen tilinpidon käyttöönotto vaikuttaisi esimerkiksi kuntaorganisaatiossa? Kuntatalouden niukkuuden aikana on suuri kiusaus säästää mm. ennaltaehkäisevästä terveydenhuollosta. Yhden neuvolatyöntekijän vähentämisestä koituvat säästöt osaamme laskea jo nyt, mutta entä tästä koituvat muut vaikutukset? Oletetaan, että neuvolapalveluiden alueella olisi sosiaalisen tilinpidon säännöllisinä mittareina käytössä vanhempien tyytyväisyys neuvolapalveluiden saatavuuteen sekä hyvällä terveysneuvonnalla ehkäistävissä olevien eri ongelmien määrä. Kuinka paljon punnitumpia päätöksiä luottamushenkilöt voisivatkaan tehdä, kun käytössä olisivat samasta asiasta sekä taloudellisen että sosiaalisen tilinpidon mittarit?
Sosiaalisen tilinpidon käyttöönotto on vastalääke rahan ylivaltaa vastaan. Se vaatii vallankumouksen ajattelutavoissa kaikkialla yhteiskunnassa – mutta tämä vallankumous on välttämätön.
Pekka Puustinen
Kirjoittaja on terveyskeskuslääkäri ja valtuutettu Viitasaarelta
Mielikuvamuuttajat
Maakuntamme reuna-alueet ovat autioitumassa. Tuoreen väestömuutostilaston mukaan vain Jyvässeudun ja Äänekosken ennustetaan jatkavan aiemmalla kasvu-uralla. Muualla rivit harvenevat.
Myös meillä Viitasaaren ja Pihtiputaan muodostamassa Wiitaunionissa väki vähenee. Suurin osa nuorisosta muuttaa pois viimeistään ammattikoulun tai lukion jälkeen. Näin pitää ollakin – ura ei urkene kouluttautumatta. Lähtöä vauhdittaa mielikuva suuremmasta kaupungista ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Tämän mielikuvan alueella meidän on turha lähteä kilpailemaan.
Kun koulut on käyty ja perhe alkaa kasvaa, merkittävä osa suurempien kaupunkien asukkaista olisi kuitenkin halukas muuttamaan takaisin maaseudulle. Tutkimusten mukaan paluumuuttajien toivelistalta löytyy kolme keskeistä asiaa: talo järven rannalla, työpaikka sopivan ajomatkan päässä ja mahdollisuus laittaa lapset kyläkouluun. Tätä mielikuvaa meidän pitäisi rientää toteuttamaan!
Todellisuudessa muuttotappiokunnissa toimitaan usein toisin. Panostetaan suhteettoman paljon keskustan kehittämiseen kyläkuntien kustannuksella. Mutta haluaako Jyväskylän ruutukaava-alueella asuva perhe muuttaa Pihtiputaan keskustaan asumaan? Miksi haluaisi? Samoin panostetaan keskustan suureen ala-asteeseen samalla, kun kyläkouluverkkoa karsitaan. Edelleen voi kysyä: miksi jyväskyläläisperhe, jonka lapset käyvät 600 oppilaan ala-astetta, muuttaisi Viitasaarelle saadakseen lapsensa 300 oppilaan kouluun?
Myös rantatonttien suhteen edetään usein luvattoman ponnettomasti. Tyydytään toteamaan, että rantayleiskaavan mahdollistamat 5 rakennuspaikkaa/kilometri ovat jo täynnä, vaikka mahdollisuuksia olisi kyläkaavasta aina asemakaavan käyttöön saakka.
Olemme Viitasaarella päättäneet nyt ottaa paluumuuttajien toiveet tosissaan. Kaupunkistrategian mukaisesti pyrimme säilyttämään kattavan kyläkouluverkon. Kylätaajamien läheisyyteen pyritään yhdessä kyläyhdistysten kanssa kaavoittamaan rantatontteja tiiviiksi 5-10 talon muodostelmiksi. Jokainen uuden talon rakentaja saa kannustinrahan ja lisäksi muuttajasta rapsahtaa kyläyhdistyksen tilille 1000 euroa kylän kehittämiseen.
Uskon, että toteuttamalla mielikuvamuuttajien haaveet muuttotappio voidaan kääntää voitoksi tämän vuosikymmenen aikana! Pitää vain keskittyä oikeisiin asioihin.
Myös meillä Viitasaaren ja Pihtiputaan muodostamassa Wiitaunionissa väki vähenee. Suurin osa nuorisosta muuttaa pois viimeistään ammattikoulun tai lukion jälkeen. Näin pitää ollakin – ura ei urkene kouluttautumatta. Lähtöä vauhdittaa mielikuva suuremmasta kaupungista ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Tämän mielikuvan alueella meidän on turha lähteä kilpailemaan.
Kun koulut on käyty ja perhe alkaa kasvaa, merkittävä osa suurempien kaupunkien asukkaista olisi kuitenkin halukas muuttamaan takaisin maaseudulle. Tutkimusten mukaan paluumuuttajien toivelistalta löytyy kolme keskeistä asiaa: talo järven rannalla, työpaikka sopivan ajomatkan päässä ja mahdollisuus laittaa lapset kyläkouluun. Tätä mielikuvaa meidän pitäisi rientää toteuttamaan!
Todellisuudessa muuttotappiokunnissa toimitaan usein toisin. Panostetaan suhteettoman paljon keskustan kehittämiseen kyläkuntien kustannuksella. Mutta haluaako Jyväskylän ruutukaava-alueella asuva perhe muuttaa Pihtiputaan keskustaan asumaan? Miksi haluaisi? Samoin panostetaan keskustan suureen ala-asteeseen samalla, kun kyläkouluverkkoa karsitaan. Edelleen voi kysyä: miksi jyväskyläläisperhe, jonka lapset käyvät 600 oppilaan ala-astetta, muuttaisi Viitasaarelle saadakseen lapsensa 300 oppilaan kouluun?
Myös rantatonttien suhteen edetään usein luvattoman ponnettomasti. Tyydytään toteamaan, että rantayleiskaavan mahdollistamat 5 rakennuspaikkaa/kilometri ovat jo täynnä, vaikka mahdollisuuksia olisi kyläkaavasta aina asemakaavan käyttöön saakka.
Olemme Viitasaarella päättäneet nyt ottaa paluumuuttajien toiveet tosissaan. Kaupunkistrategian mukaisesti pyrimme säilyttämään kattavan kyläkouluverkon. Kylätaajamien läheisyyteen pyritään yhdessä kyläyhdistysten kanssa kaavoittamaan rantatontteja tiiviiksi 5-10 talon muodostelmiksi. Jokainen uuden talon rakentaja saa kannustinrahan ja lisäksi muuttajasta rapsahtaa kyläyhdistyksen tilille 1000 euroa kylän kehittämiseen.
Uskon, että toteuttamalla mielikuvamuuttajien haaveet muuttotappio voidaan kääntää voitoksi tämän vuosikymmenen aikana! Pitää vain keskittyä oikeisiin asioihin.
Hyvinvoiva Keski-Suomi
I TERVEYDENHOIDOLLA ON TULEVAISUUS
1. Painopiste terveyden edistämiseen
Keski-Suomeen on valmistunut keväällä 2008 koko maakunnan kattava terveyden edistämisen suunnitelma. Tavoitteenamme on toteuttaa suunnitelma Keski-Suomen jokaisessa kunnassa: kannustamme mm. omaehtoiseen terveyden ylläpitämiseen terveyskeskuksiin ja kirjastoihin perustettavien terveystietotupien avulla sekä kokoamalla kaikki kunnassa tapahtuva liikuntatoiminta vuosittain julkaistavaan liikuntakalenteriin, joka jaetaan jokaiseen kotiin. Lisäksi tavoitteena on ottaa käyttöön työttömille ja muille työterveyshuollon ulkopuolella oleville työikäisille (pätkätyöläiset, kotiäidit) maksuttomat terveystarkastukset. Pyrimme myös luomaan suunnitelmallisuutta terveyden edistämiseen ottamalla käyttöön jokaisessa kunnassa valtuustokausittain laadittavan hyvinvointikertomuksen sekä sen pohjalta työstettävän hyvinvointistrategian.
2. Yhteisvastuullisuutta koko maakuntaan
Laadukkaat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tulee olla tasavertaisesti saatavilla asuinkunnasta ja varallisuudesta riippumatta – potilaalla tulee olla mahdollisuuksien mukaan myös oikeus valita hoitopaikkansa. Julkisella sektorilla pitää säilyttää vastuu ja kokonaisnäkemys maakunnan sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kunta ei voi ulkoistaa järjestämisvastuutaan.
Palveluita voidaan tuottaa myös yksityisesti tai järjestöjen toimesta, jolloin itse järjestetyille ja ostetuille palveluille tulee laatia yhtenäiset laatukriteerit. Perusterveydenhuolto (terveyskeskukset) on terveydenhuollon kivijalka, jota pyrimme vahvistamaan.
Erikoissairaanhoidon jalkauttamista terveyskeskuksiin tulee jatkaa, sillä kokemukset esim. röntgenlääkärien ja kirurgien etävastaanotoista ovat olleet myönteisiä.
Osaavasta työvoimasta on jo tällä hetkellä monin paikoin pulaa. Maakunnassa pitää edelleen kehittää hoitajien, lääkäreiden ja muiden terveydenhuollossa työskentelevien perus- ja jatkokoulutusmahdollisuuksia.
3 . Hiljaisten kuntalaisten ääni kuuluviin
Palvelujen käyttäjien näkemykset tulee ottaa paremmin huomioon. Kaikkien oikeus osallisuuteen ei toteudu perinteisin ja totutuin menetelmin. Heihin lukeutuvat mm. lapset, nuoret, ikäihmiset, vajaakuntoiset, vammaiset sekä syrjäytymisuhan alla elävät kansalaiset. Tällöin henkilökohtaisia kontakteja on lisättävä ja myös kuntapäättäjien on tultava ulos kokoushuoneista. Erityisten projektien kautta on rakennettava luottamusta ja vuorovaikutusta.
Palvelusuunnitelmien käyttö myös lisää mahdollisuuksia kuulla asiakasta. Tätä kautta on mm. mahdollista varmistaa vammaisen oikeudet päivätoimintaan, kuljetuspalvelut täysimitallisena sekä omaishoidon ja lomituksen mahdollisuudet
4. Kunnasta esimerkillinen työnantaja
Kuntien tulee näyttää esimerkkiä reiluna ja vastuullisena työnantajana. Keskeisinä tavoitteina ovat määräaikaisten työsuhteiden vakinaistaminen esim. varahenkilöstön kautta, henkilöstön täydennyskoulutuksesta huolehtiminen sekä henkilöstöjohtamiseen panostaminen. Tavoitteena on työhyvinvoinnista huolehtiminen ja työuupumuksen ennaltaehkäisy mm. henkilöstön ja työnantajan yhteistoimintaa lisäämällä.
II HYVINVOINTIA KOKO IÄKSI
1. Turvallinen kasvuympäristö lapsille ja nuorille
Neuvolajärjestelmän ja kouluterveydenhuollon kurjistaminen tulee pysäyttää. Suositusten mukaiset määräaikaistarkastuksen pitää ottaa käyttöön jokaisessa kunnassa. Lisäksi tukipalveluita kuten perhetyöntekijöitä, koulupsykologeja ja päihdetyöntekijöitä tulee olla aidosti tarjolla jokaisessa kunnassa.
Lasten päivähoidossa tulee olla erilaisia malleja perheen oman valinnan ja elämäntilanteen mukaan. Jokaisessa kunnassa pitää olla myös ns. lapsiparkki-toimintaa, johon lapsiaan kotona hoitavat vanhemmat voivat jättää lapsensa hoitoon lyhyeksi ajaksi pientä maksua vastaan.
Lasten ja nuorten hyvinvointiin panostaminen kannattaa. Kunnalliseen nuorisotyöhön pitää panostaa riittävästi. Liikuntapaikat tulisivat olla ilmaisia lapsille ja nuorille omaehtoisen liikkumisen mahdollistamiseksi perheen varallisuudesta riippumatta. Pyrimme siirtymään kohti kokonaiskoulupäivä –mallia, jossa kerhot ja harrastukset ovat heti koulupäivän jälkeen, jolloin lasten ei tarvitse tulla koulun jälkeen tyhjään kotiin ja illat puolestaan rauhoittuvat perheiden yhteiseksi ajaksi.
Lapsilla ja nuorilla tulee olla vaikutuskanava kunnan päätöksiin esim. nuorisovaltuuston kautta. Tämä tukee osallistumista ja toisaalta lisää kunnan luottamushenkilöiden ja henkilöstön tietoa lasten ja nuorten tarpeista.
2. Vanhempien jaksamista tuetaan
Vanhemmuuden haasteisiin pitää pystyä vastaamaan jo varhaisessa vaiheessa. Odotusajan perhevalmennuksia ja syntymän jälkeisiä vertaistukiryhmiä tulee olla tarjolla jokaisessa kunnassa. Kotiapua tulee olla saatavilla sitä tarvitseville lapsiperheille jo ennen kuin ilmenee lastensuojelullista tarvetta. Kunta voi työnantajana omalta osaltaan helpottaa perheiden arkea mahdollistamalla esim. osa-aikaisen työn tekemisen pienten lasten vanhemmille.
3. Ikääntyneet ovat voimavara
Ikääntyneiden kokonaistoimintakyvyn arvioimiseksi pyrimme perustamaan seniorineuvolan jokaiseen kuntaan. Lisäksi pyrimme juurruttamaan ennaltaehkäisevien kotikäyntien tekemisen tietyille ikäluokille koko maakunnassa. Ikääntyneiden omaehtoisen liikkumisen tukemiseksi pyrimme esittelemään vuosimaksuisen Seniorikortin kunnan omistamiin liikuntapaikkoihin. Myös ikääntyneille suunnattuja liikuntaryhmiä tulee olla riittävästi ja niihin tulee järjestää kuntien yhteistyönä keskitetty kuljetus myös sivummalla asuville.
Omaishoitajat tekevät korvaamatonta työtä. Heidän työstään saamaa taloudellista tukea tulee korottaa nykyisestä huomattavasti. Lisäksi heille tulisi tarjota virkistäytymismahdollisuuksia ja vertaisryhmätoimintaa. Riittävät vuorohoitopaikat ovat ehdoton edellytys järjestelmän toimivuudelle.
Kolmannen sektorin toimintaa tulee mahdollistaa ja tukea, mm. vanhusten ulkoiluttamista vapaaehtoisvoimin.
1. Painopiste terveyden edistämiseen
Keski-Suomeen on valmistunut keväällä 2008 koko maakunnan kattava terveyden edistämisen suunnitelma. Tavoitteenamme on toteuttaa suunnitelma Keski-Suomen jokaisessa kunnassa: kannustamme mm. omaehtoiseen terveyden ylläpitämiseen terveyskeskuksiin ja kirjastoihin perustettavien terveystietotupien avulla sekä kokoamalla kaikki kunnassa tapahtuva liikuntatoiminta vuosittain julkaistavaan liikuntakalenteriin, joka jaetaan jokaiseen kotiin. Lisäksi tavoitteena on ottaa käyttöön työttömille ja muille työterveyshuollon ulkopuolella oleville työikäisille (pätkätyöläiset, kotiäidit) maksuttomat terveystarkastukset. Pyrimme myös luomaan suunnitelmallisuutta terveyden edistämiseen ottamalla käyttöön jokaisessa kunnassa valtuustokausittain laadittavan hyvinvointikertomuksen sekä sen pohjalta työstettävän hyvinvointistrategian.
2. Yhteisvastuullisuutta koko maakuntaan
Laadukkaat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tulee olla tasavertaisesti saatavilla asuinkunnasta ja varallisuudesta riippumatta – potilaalla tulee olla mahdollisuuksien mukaan myös oikeus valita hoitopaikkansa. Julkisella sektorilla pitää säilyttää vastuu ja kokonaisnäkemys maakunnan sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kunta ei voi ulkoistaa järjestämisvastuutaan.
Palveluita voidaan tuottaa myös yksityisesti tai järjestöjen toimesta, jolloin itse järjestetyille ja ostetuille palveluille tulee laatia yhtenäiset laatukriteerit. Perusterveydenhuolto (terveyskeskukset) on terveydenhuollon kivijalka, jota pyrimme vahvistamaan.
Erikoissairaanhoidon jalkauttamista terveyskeskuksiin tulee jatkaa, sillä kokemukset esim. röntgenlääkärien ja kirurgien etävastaanotoista ovat olleet myönteisiä.
Osaavasta työvoimasta on jo tällä hetkellä monin paikoin pulaa. Maakunnassa pitää edelleen kehittää hoitajien, lääkäreiden ja muiden terveydenhuollossa työskentelevien perus- ja jatkokoulutusmahdollisuuksia.
3 . Hiljaisten kuntalaisten ääni kuuluviin
Palvelujen käyttäjien näkemykset tulee ottaa paremmin huomioon. Kaikkien oikeus osallisuuteen ei toteudu perinteisin ja totutuin menetelmin. Heihin lukeutuvat mm. lapset, nuoret, ikäihmiset, vajaakuntoiset, vammaiset sekä syrjäytymisuhan alla elävät kansalaiset. Tällöin henkilökohtaisia kontakteja on lisättävä ja myös kuntapäättäjien on tultava ulos kokoushuoneista. Erityisten projektien kautta on rakennettava luottamusta ja vuorovaikutusta.
Palvelusuunnitelmien käyttö myös lisää mahdollisuuksia kuulla asiakasta. Tätä kautta on mm. mahdollista varmistaa vammaisen oikeudet päivätoimintaan, kuljetuspalvelut täysimitallisena sekä omaishoidon ja lomituksen mahdollisuudet
4. Kunnasta esimerkillinen työnantaja
Kuntien tulee näyttää esimerkkiä reiluna ja vastuullisena työnantajana. Keskeisinä tavoitteina ovat määräaikaisten työsuhteiden vakinaistaminen esim. varahenkilöstön kautta, henkilöstön täydennyskoulutuksesta huolehtiminen sekä henkilöstöjohtamiseen panostaminen. Tavoitteena on työhyvinvoinnista huolehtiminen ja työuupumuksen ennaltaehkäisy mm. henkilöstön ja työnantajan yhteistoimintaa lisäämällä.
II HYVINVOINTIA KOKO IÄKSI
1. Turvallinen kasvuympäristö lapsille ja nuorille
Neuvolajärjestelmän ja kouluterveydenhuollon kurjistaminen tulee pysäyttää. Suositusten mukaiset määräaikaistarkastuksen pitää ottaa käyttöön jokaisessa kunnassa. Lisäksi tukipalveluita kuten perhetyöntekijöitä, koulupsykologeja ja päihdetyöntekijöitä tulee olla aidosti tarjolla jokaisessa kunnassa.
Lasten päivähoidossa tulee olla erilaisia malleja perheen oman valinnan ja elämäntilanteen mukaan. Jokaisessa kunnassa pitää olla myös ns. lapsiparkki-toimintaa, johon lapsiaan kotona hoitavat vanhemmat voivat jättää lapsensa hoitoon lyhyeksi ajaksi pientä maksua vastaan.
Lasten ja nuorten hyvinvointiin panostaminen kannattaa. Kunnalliseen nuorisotyöhön pitää panostaa riittävästi. Liikuntapaikat tulisivat olla ilmaisia lapsille ja nuorille omaehtoisen liikkumisen mahdollistamiseksi perheen varallisuudesta riippumatta. Pyrimme siirtymään kohti kokonaiskoulupäivä –mallia, jossa kerhot ja harrastukset ovat heti koulupäivän jälkeen, jolloin lasten ei tarvitse tulla koulun jälkeen tyhjään kotiin ja illat puolestaan rauhoittuvat perheiden yhteiseksi ajaksi.
Lapsilla ja nuorilla tulee olla vaikutuskanava kunnan päätöksiin esim. nuorisovaltuuston kautta. Tämä tukee osallistumista ja toisaalta lisää kunnan luottamushenkilöiden ja henkilöstön tietoa lasten ja nuorten tarpeista.
2. Vanhempien jaksamista tuetaan
Vanhemmuuden haasteisiin pitää pystyä vastaamaan jo varhaisessa vaiheessa. Odotusajan perhevalmennuksia ja syntymän jälkeisiä vertaistukiryhmiä tulee olla tarjolla jokaisessa kunnassa. Kotiapua tulee olla saatavilla sitä tarvitseville lapsiperheille jo ennen kuin ilmenee lastensuojelullista tarvetta. Kunta voi työnantajana omalta osaltaan helpottaa perheiden arkea mahdollistamalla esim. osa-aikaisen työn tekemisen pienten lasten vanhemmille.
3. Ikääntyneet ovat voimavara
Ikääntyneiden kokonaistoimintakyvyn arvioimiseksi pyrimme perustamaan seniorineuvolan jokaiseen kuntaan. Lisäksi pyrimme juurruttamaan ennaltaehkäisevien kotikäyntien tekemisen tietyille ikäluokille koko maakunnassa. Ikääntyneiden omaehtoisen liikkumisen tukemiseksi pyrimme esittelemään vuosimaksuisen Seniorikortin kunnan omistamiin liikuntapaikkoihin. Myös ikääntyneille suunnattuja liikuntaryhmiä tulee olla riittävästi ja niihin tulee järjestää kuntien yhteistyönä keskitetty kuljetus myös sivummalla asuville.
Omaishoitajat tekevät korvaamatonta työtä. Heidän työstään saamaa taloudellista tukea tulee korottaa nykyisestä huomattavasti. Lisäksi heille tulisi tarjota virkistäytymismahdollisuuksia ja vertaisryhmätoimintaa. Riittävät vuorohoitopaikat ovat ehdoton edellytys järjestelmän toimivuudelle.
Kolmannen sektorin toimintaa tulee mahdollistaa ja tukea, mm. vanhusten ulkoiluttamista vapaaehtoisvoimin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)